Sydney: viikko 3 – Jännittävä ajotunti

kirjoittanut

·

19.1.2025

Maanantaina kokeilin surffaamista, mutta se ei tällä kertaa ilman ohjaajaa oikein lähtenyt. Vuokraamani surffilauta oli myös huono, joten pitää varmaan ostaa oma lauta. Surffaamisen jälkeen olin ajotunnilla koska haluaisin mahdollisesti vuokrata tai ostaa pakun ympäri maata liikkumiseen mutta en ole ajanut vuosiin autoa ja täällä ajetaan vielä eri puolella tietä kuin Suomessa. Ajaminen (manuaalilla) oli todella pelottavaa mutta ehkä se siitä lähtee. Ajo-opettajani oli oikein mukava ja antoi paljon vinkkejä tulevaisuuden suunnitelmiani varten. Ajotunnista selviytymistä piti tietenkin juhlistaa, joten menimme ulos uusien huonekavereideni kanssa. He olivat ihan mukavia lopulta, vähän turhan äänekkäitä vaan. Täällä pystyy ostamaan kaupasta valmiiksi sekoitettuja cocktaileja, mielenkiintoista.

Tiistaina näin ensimmäisen kunnollisen hämähäkin, joten ei niitä hirveästi täällä kaupungissa pyöri. Eikä myöskään krokotiileja, käärmeitä, kenguruita, koaloja tai muita villieläimiä. Haita tosin pyörii välillä rantojen lähettyvillä 🙂

Keskiviikkona keli kääntyi taas päälaelleen, ja näin hurjimman ukonilman mitä olen ikinä nähnyt. Kävin kaupassa hakemassa ruokaa, ja sillä välin puu oli kaatunut hostellin eteen salaman iskusta.

Torstaina oli tarkoitus lentää Byron Bayhin katsomaan potentiaalista pakua, mutta ajo-opettajani (joka on myös mekaanikko) mielestä se ei ollut hyvä, joten päätin viime tingassa jäädä sittenkin Sydneyyn vielä joksikin aikaa katselemaan rauhassa pakua lähempää.

Olin saanut tarpeekseni huonekavereideni metelöinnistä ja rannalla ei taas ole hirveästi tekemistä sateessa, joten vaihdoin saman ketjun hostelliin lähemmäs keskustaa, valloittavalle Surry Hillsin alueelle. Hostelli vaikuttaa kivalta, ja minulla on vain yksi huonekaveri tähän mennessä. Varasin pedin kahdeksan hengen huoneesta mutta oli ilmeisesti käynyt joku hämmennys ja pääsin ilmaiseksi parempaan neljän hengen huoneeseen. Ainoa huono juttu minkä heti huomaan tästä hostellista on että sänky natisee ja heiluu todella paljon kun vähänkin liikahtaa.

Perjantaina kävimme huonekaverini kanssa kiipeilemässä, ja illalla oli ilmainen barbeque hostellilla. Yllättäen siellä oli myös vegaanisia hodareita! Sain myös toisen huonekaverin, jee.

Lauantaina koitin vihdoin pistää working holidayn työosuuden käyntiin ja hain kahta etätyöpaikkaa. Illalla kaikki huonekaverini olivat treffeillä (ei keskenään) joten pidin rentoutumisillan. Ihanaa olla joskus ihan itsekseen.

Sunnuntaina kävin tsekkaamassa kaupungin keskellä sijaitsevan Centennial Parkin. Keli oli vielä vähän epävakaa, mutta hieno paikka ja näin paljon erilaisia jännittäviä lintuja.

Sitten palasin hostellille syömään aamupalaa. Olin menossa yksin kiipeilemään aamupalan jälkeen, mutta törmäsin sattumalta kanadalaiseen ystävääni joka ehdotti että hänen huonekaverinsa voisi tulla kanssani. En ollut innostunut ajatuksesta, mutta myönnyin kuitenkin. Onneksi myönnyin, sillä pääsin tutustumaan aivan ihanaan Nell-nimiseen tyttöön. Pelasimme loppupäivän pelejä hostellilla, ja Nellin painostuksesta pyysin ajo-opettajaani mukaan huomenna katsomaan kiinnostavalta vaikuttavaa pakua, koska itsehän en tiedä autoista mitään. Yllätyksekseni hän sanoi kyllä 🙂

Leave a comment