Bali: päivät 6 – 10: Sairastamista

kirjoittanut

·

21.12.2024

Viimeiset neljä päivää on mennyt ikävän vatsataudin kourissa. En tiedä mistä se on voinut tulla, kun olen ollut varovainen etten juo hanavettä tai syö tuoreita kasviksia, tilannut yleensä juomat ilman jäitä yms. mistä varoitellaan. Jollain ihmeen kaupalla pääsin perjantaina vaihtamaan uuteen paikkaan toiselle puolelle saarta kahden tunnin ajomatkan päähän. Täydellinen ajoitus, sillä en ollut löytänyt kivan oloisia hostelleja täältä joten olin vuokrannut privaattihuoneen jossa saa sairastaa rauhassa. En keksi montaa hirveämpää paikkaa sairastaa kuin hostelli jossa on jaetut makuuhuoneet ja vessat.

Päivät ovat kuluneet vessassa ravaamisen lisäksi lähinnä tilaamalla Grabilla ruokaa ja lääkkeitä ja katsomalla leffoja. Onneksi nyt on ollut erityisen sateista, niin ei niin paljon haittaa. Olisi kuitenkin kiva päästä kohta näkemään tätäkin puolta saaresta. Hotelli jossa majoitun nyt on aika kaukana kivoimmilta rannoilta ja kahviloista, mutta oli hyvin edullinen (lähes hostellien hintatasoa), joten en valita. Ihan viihtyisä ja rauhallinen paikka. Vinkiksi muuten kaikille, että jos haluaa Balille tulla nauttimaan auringosta ja rannoista niin ehkä kannattaa tulla silloin kun ei ole sadekausi (eli huhti-syyskuussa).

Toivottavasti nämä terveysongelmat olivat vain alun stressistä ja uudesta ympäristöstä johtuvia, ja loppumatka menee leppoisammissa merkeissä.

Leave a comment