Kohti Balia

kirjoittanut

·

13.12.2024

Tänään oli aika stressaava päivä.

Olen joka päivä käyttänyt Singaporessa metroa ongelmitta niin, että näytän maksukorttia lukijaan saapuessa ja poistuessa. Nyt kuitenkin mystisesti kortti ei toiminutkaan, eikä minulla ole Apple Payta tai muita puhelimen maksusovelluksia (kannattaisi olla, tai sitten toinen maksukortti!). Yritin mennä lipputiskille ostamaan vanhanaikaiseen tapaan lipun, mutta sain vastaukseksi että Singaporessa ei lippuja myydä. Piti siis keksiä joku muu tapa päästä lentokentälle pikaisesti, ilman nettiä. Kävelin häntä koipien välissä takaisin hostellilla käyttämään heidän wifiä ja tilasin Grab-sovelluksella taksin. En ollut ennen käyttänyt tätä, kuulin vain että muut reissaajat ovat onnistuneesti käyttäneet kyseistä sovellusta. Onneksi se toimi hyvin, kuski tuli hakemaan parissa minuutissa oven edestä ja sain maksettua matkan ennakkoon kortilla, sillä käteistäkin minulla oli enää vain 15 dollaria ja muutama euro, joka ei olisi taksimatkaan riittänyt.

Sitten saavuin lentokentälle ja pitkällisen etsimisen jälkeen löysin vaa’an, jotta voin punnita matkatavarani. Lennän Balille Scootilla, jossa käsimatkatavaroiden painoraja on 10 kiloa. Harmillisesti mutta ei kovin yllättävästi kävi ilmi että rinkka + pieni reppuni painaa 16 kiloa. Jos olisin ostanut muutama tunti ennen lähtöä ruumalaukun, niin sen olisi saanut 30 eurolla, mutta en tietenkään halunnut tällaisesta maksaa “turhaan”. Tsekkasin Scootin sivuilta että tässä vaiheessa jokainen ekstrakilo tulisi maksamaan 15€, eli luvassa olisi lähes 100€ lisämaksu tämän 80€ maksaneen lennon päälle jos en nyt tunnissa saa kuutta kiloa matkatavaroista pois. Ankaran karsimisen pariin!

Söin kaikki eväät, heitin joitain vaatteita pois ja laitoin päälle mahdollisimman paljon vaatetta sekä taskuihin elektroniikkaa. Turvatarkastuksessa oli kiusallista tyhjentää kaikki elektroniikat päältä ja taskuista, ja loppupeleissä painoa ei edes tsekattu missään! Noh, on ainakin hieman kevyempi laukku seuraavaa lentoa varten. Yleensä halpalentoyhtiöillä painoraja on ilmeisesti 7kg, mutta siihen en kyllä pysty karsimaan. Tältä näyttää omaisuuteni nyt:

Piti myös täyttää aika paljon kaikenlaisia selvityksiä ennen lentoa että pääsee Indonesiaan: viisumi, terveyslomake, tullilomake, ja joku turistimaksu.

Lento meni oikein mukavasti, otin pienet torkut ja saavuimme muutaman tunnin päästä Balille. Tulin heti vähän huijatuksi kun otin taksin lentokentältä hostellille ja maksoin siitä aivan liikaa, mutta en jaksanut välittää kun olin niin väsynyt ja hikinen. Tärkeintä että pääsee turvallisesti perille. Hyvää yötä 🙂

Leave a comment